( = tervetuloa)
Koneesta astuttua ensimmäistä kertaa Afrikan maaperälle saatiin Ghanan lämmin (ja nihkeä) vastaanotto. Accran kenttä oli yllättävän pieni, kun kyseessä on kuitenkin pääkaupungin eli luultavasti maan isoin kenttä. Maahantulo meni helposti. Ainakin mun osalta. Lentokenttävirkailija kyseli vaan "How is the weather?" ja koitin pähkäillä, mikä mielenkiinto sillä on Suomen säätä kohtaan vai oisko mun pitäny tietää, millanen sää Accrassa on nyt (tai sitten se kysy jotain aivan muuta). Multa otettiin vaan kuva naamasta ja leima passiin. Kialta taas otettiin sormenjäljet, Vilmaa piiritti kolme miestä, jotka kyseli poikaystävistä, ja Siirille ehdoteltiin kaupunkikierroksia. Anyway, saatiin kaikki 60 maassaolopäivää. Jännä käytäntö kyllä, kun meillä on 90 päivän viisumi, mutta saadaan vaan 60 päivää, jonka jälkeen pitää käydä immmiration servicessä tai Togon puolella, jotta saadaan loput 30 päivää. Ja mä oon siis maassa 98 päivää, joten katotaan, missä putkassa vietän loput 8 päivää.
Hetken odottelun jälkeen lopulta Siirikin rinkka löytyi, napattiin Rosa kentältä mukaan ja paineltiin pihalle. Oli vähän outoa astella ovesta ulos 5 hengen obrinilaumana (obroni = valkoihoinen), jotka kattelee hölmistyneinä ympärilleen yrittäen etsiä joitain sen näköisiä miehiä, joiden ois tarkotus viedä meidät turvallisesti Ghana-kotiin. Meidät oli kyllä varmasti helppo havaita. Löydettiin Joe (tai Joe löysi meidät), joka toimii meidän kodin houseboyna eli pitää meistä ja talosta huolta. Myös Joen kaveri Steven oli mukana. Taksikuskit kävi kovaa kamppailua meistä, kuka saa meidät kyytiin. Saatiin taksit ja suunnattin kotiin. Koti oli posiitivinen yllätys! Paljon siistimpi kuin kuvissa eikä liskoja seinillä tai muitakaan ötököitä lattialla. Saatiin malariaverkot paikoilleen Joen ja Stevenin avustuksella. Pikku yllätyksneä tuli, että vesi juodaan täällä 500 ml pusseista. Hampailla reikä pussin reunaan ja siitä juomaan. Ulko-ovessa on kunnon lukkoviritelmät. Kotipihan portissa on lukitus edessä ja takana sekä 1 munaukko, ulko-oven ulkopuolelle on rautaportti, johon tulee 3 munalukkuoa, ovessa lukko ja sisäpuolella vielä oven eteen puuparru pokittain. Joe kertoi, että meidän ikkunan alla on paikallinen ravintola, jonka henkilökunta alkaa tehdä valmisteluja jo klo 4-5 aikaan. Korvatulpat siis korviin ja nukkumaan. Heräsin silti aamuyöstä ja ihmettelin, miksi meidän reissuporukka pitää niin kovaa ääntä kunnes tajusin, että työntekijät ne siellä kälättää. Ghanassa kun ei oo kunnon ikkunoita vaan "lasiset sälekaihtimet", jotka ei tietenkään pidä ääntä ulkopuolella. Ja kun ravintola on kirjaimellisesti ikkunan alla, kuulostaa, että porukka kälättää korvan juuressa.
Mitä? Diakin viittomakielentulkkiopiskelijoiden vaihto Ghanaan kahteen eri kuurojen kouluun.
Missä? Ghanan pääkaupungissa Accrassa House of Grace nimisessä kuurojen koulussa sekä Mambong Akuapemissä noin 50 km Accrasta koilliseen Aburin vuoristomaisemiin Demonstration School for the Deafissä.
Kuka? Mun lisäksi reissuun lähtee meidän luokalta Silja, Maija ja Jussi. Ollaan jakauduttu pareiksi, koska House of Grace pystyi ottamaan kerrallaan kaksi opiskelijaa (heillä oli jo 2 vapaaehtoista), joten kun Mambongin paikka varmistui, päästiin kaikki reissuun. Mä ja Silja ensin Mambongiin ja puolessa välissä vaihto Accraan. Meidän porukan lisäksi matkassa on mukana Helsingin Diakin sosionomiopiskelijat Kia, Rosa, Siiri ja Vilma, jotka tekee harjoittelun SCEF:illä (Street Children Empowerment Foundation).
Milloin? Syyskuun puolivälissä Afrikan auringon alle, jouluksi kotiin.
Miksi? Oppimaan ghanalaista viittomakieltä, seuraamaan opetusta ja auttamaan opettajia, tutustumaan kuuroihin lapsiin ja nuoriin, kokemaan Afrikan aikaa, totuttautumaan ötököihin, fiilistelemään Ghanaa ja toteuttamaan jo 10 vuotta elänyttä unelmaa matkustamisesta Afrikkaan.
Ensimmäinen päivä oli ihan huippu päivä! Olin asennoitnut, että eka päivä tulee olemaan hirveä (parin kaverin kokemuset ekasta vaihtopäivästä). Niin ei kuitenkaan ollut! Ehkä kun käyn aina tulevia asioita läpi päässä, olin varautunut jo henkisesti alkujärkytykseen (ja kaikkeen muuhunkin). Heti ensimmäisenä päivänä tiistaina tuntui, että kerettiin nähdä vaikka mitä ja kotoutua Accraan. Ihan ensimmäinen tavoite oli saada paikallinen liittymä ja vaihdettua paikallista valuuttaa. Suunnattiin Joen ja Stevenin opastamana ison tien vartta kohti MTN:ää, josta saatiin kaikille pre paidit. Täällä kai kaikilla on pre paid -liittymät, joihin pitää ladata puhe- ja nettiaikaa. Meillä kaikilla meni hetken totutellessa ja sisäistäessä, että mitään ei osteta tietyksi ajaksi (viikoksi tai kuukaudeksi) vaan kaikki menee kulutuksen mukaan. 10 cedillä (2,30e) saa 400 MB nettiä. Pre paidin hankkimiseen tarvitsi ottaa myös passi mukaan. Kun kaikilla oli liittymät kunnossa ja oltiin saatu hetki fiilistellä nettiä ja Whatsappia (kyllä, kun on ollut melkein päivän ilman nettiä, sitähän on fiilisteltävä ja tottakai samalla kerrottava kotiin, että kaikki on kunnossa), suunnattiin toiselle puolelle tietä vaihtamaan eurot Ghanan cedeiksi. Saatiin jäätävä nippu seteleitä, joita koitettiin tunkea housujen alle vyölaukkuihin. Sieltä syömään Yoko'siin, joka on intialainen ravintola ja meiltä kotoa parin korttelin päässä. Ruokien valmistuksessa meni varmaan reilu tunti, joten opetteleminen Afrikan aikatauluun alkoi heti. Kerettiin hengailla myös ensimmäisenä päivänä kotona ja illalla lähdettiin trotrolla Osuun (Accran kaupunginosa), jossa oli tarkoituksena käydä ruokakaupassa. Sovittiin myös tapaaminen suomalaisen Hannan kanssa ja suunnattiin isolla porukalla syömään tilapia (mausteinen kokonainen kala, jonka päällä on tomaattia ja sipulia) ja bankua (käyneestä maissista tehty "jauhopallo", jota syödään käsin). Kala oli hyvää, banku mielenkiintosta.
Ekoina päivinä kierreltiin paljon meiän lähiympäristössä Asylum Downissa. Koitettiin hahmottaa paikkoja, ihasteltin afrikkalaisia vaatteita ja meidän sydämet suli afrikkalaisille lapsille. Yksi 12-vuotias tyttö halusi ottaa meidän kanssa kuvankin. Perjantaina lähdin muiden mukaan tutustumaan SCEF:iin. Oli jännää, miten taksilla ajaessa Jamestowniin, näytti ihan kun oltais tultu toiseen kaupunkiin ja taloista huomasi Brittien siirtomaa-ajan vaikutteet. Oli mielenkiintoista kuulla tyttöjen tulevasta harjotelusta SCEF:illä. Jouduin myös kohtaamaan karun totuuden: on olemassa pomppivia hämähäkkejä. Istuin siinä autuaan tietämättömänä kunnes yhtäkkiä katosta tippui pikku tarantellan näköinen otus, joka pomppi. Welcome to Africa!
Perjantaina oli myös Vilman synttärit ja saatiin loput meidän reissuporukasta turvallisesti perille Ghanaan. Lauantaina juhlittiin vielä Vilman synttäreitä oikein kakun kera. Kakun tilaaminen ei menny niin simppelisti kuin luultiin. Käytiin aiemmin kysymässä kakun hintoja Rosan kanssa. Rosa antoi numeronsa ja sovittiin tilauksesta. Myöhemmin sama nainen soitti Rosalle, kertoi jutelleensa siskonsa kanssa ja tokaisi, että kakun hinta on nyt kaksinkertainen. Ajatus kakusta oli kuitenkin niin kiva, että vaikka ärsyttikin maksaa ylihintaa (ehkä vain siksi, että ollaan valkosia), Rosa sai tingattua hinnasta hieman pois ja saatiin yllätyskakku Vilmalle. Illalla mentiin Osuun Container-baariin. Juomat myytiin siis parakista ja baari oli käytännössä katettu ulkoilmabaari Oxford Streetin vieressä. Täällä musat on tosi kovalla, joten korvatulpat baarissa vois olla poikaa. Joku paikallinen kysyi multa illan aikana, oonko muslimi vai kristitty ja kun vastasin kristitty, poika löi innoissaan high fiveä. Ei ehkä kuulu perus baari-iltaan Suomessa. Loppuillasta saatiin oppia, että juomat kannattaa tilata tiskiltä, ei tarjoilijalta. Suurin osa porukasta oli jo lähtenyt, kun me jäätiin maksamaan pöydän tilaukset. Lasku tietenkin hoitui niin, että tarjoilija katsoi pöydästä pullojen määrän ja laski summan. Onneksi meillä oli joku käsitys kaikkien tilauksista, koska muutama muu pullo oli eksynyt yllättäen meidän pöytään. Sunnuntaina nautittiin auringonotosta meidän etupihalla ja sen jälkeen suunnattiin Accra Malliin ostoksille. Ajateltiin ottaa kaksi taksia, koska meitä oli 7. Ensimmäisen taksin kuski vinkkasi kuitenkin, että kaikki kyytiin vaan! Kaksi eteen, neljä keskellä ja Jussi farmarin takakonttiin. Accra Mallissa käveli vastaan aika monta obronia ja fiilis oli muutenkin aika länsimaalainen. Syötiin pizzat, kierreltiin kauppoja ja tehtiin meidän suurperheen ruokaostokset, joita tulikin sitten muutama kassillinen.
